Hymypoika (Mikhail Andrzejewski)

Nimi: Mikhail Andrzejewski
Kutsutaan: Hymypoika, vain harva tietää Mikhailin oikean nimen
Nimestä: Saanut kutsumanimensä käyttämänsä hymynaamamaskin myötä
Ikä: 26
Sukupuoli: Mies
Seksuaalisuus: Parafilioilla maustettu pan
Kansalaisuus: Puolalainen. Puhuu sujuvaa englantia kevyellä, kuitenkin selkeästi havaittavalla aksentilla. Yleensä kiroilee tai laukoo törkeyksiä puolaksi, kiihtyneenä vaihtaa usein huomaamattaan äidinkieleensä

Soittolista:
Adrew WK - Ready To Die
Nomy - Freakshow Part 3
Muse - Space Dementia
Scars On Broadway - Chemicals

Ääni: (Klik!) Värikäs sekä matalahko, kiihtyneenä tuppaa nousemaan hyvinkin korkeisiin svääreihin. Puhe on rönsyilevää sekä sekavaa, mutta sujuvaa



Jengi: Smileys
Asema: Johtaja

Kuinka kauan ollut jengissä: Jengin perustajana alusta asti, eli noin 8 vuotta.
Kuinka päätyi jengiin: Veti muita sekopäitä puoleensa huomaten pian ”johtavansa” usean kymmenen henkilön enemmän tai vähemmän vakituista joukkiota - siitä se ajatus sitten lähti.

Suhtautuminen muihin jengeihin:

Cerberus: Halveksuu täysin avoimesti jengin kurinalaisuutta, eikä kykene laisinkaan ymmärtämään näiden ideologiaa. Pitää koko sakkia lähinnä vitsinä, eikä arkaile myös näyttää sitä. Hymypoika ei kykene samaistumaan Cerberuslaisiin millään tavoin, josta johtuukin hänen harvinaisen rasittava asenteensa näitä kohtaan. Punapää kokee erittäin suurta tarvetta aiheuttaa mahdollisimman paljon päänvaivaa tälle jengille ja aiheuttaa näissä hermojen kiristymistä – omaksi ilokseen, tietenkin.

Hazard Hooligans: Suhtautuu Hazardeihin jokseenkin epäluuloisesti, sillä ei oikeastaan tiedä näistä mitään. On varautunut kasvavaan jengiin ja kokee tämän tiiviin porukan jonkinsorttisena uhkana, josta johtuen tykkääkin rellestää Hazardien mailla henkilökohtaisesti.




Hymypojan lempinimi kuvaa punapäistä miestä niin hyvässä kuin pahassakin, se on samaan aikaan sekä sarkastinen että erittäin osuva:

Ylivilkkaaksikin luonnehdittua Mikhailia ohjaa eteenpäin järjetön mielihyvänhakuisuus, joka ajaa Hymypoikaa aina uudestaan ja uudestaan tilanteisiin joita täysijärkiset välttäisivät viimeiseen asti.
Hänen maanisuutensa tekee Hymypojasta kiihtyneen sekä epänormaalin hyväntuulisen jopa sellaisissa tilanteissa, jotka vahingoittavat häntä itseään. Hymypojalla on jatkuva pakonomainen taipumus hankkia sellaista mielihyvää tuottavaa toimintaa, jolla on erittäin suuri mahdollisuus johtaa kärsimystä aiheuttaviin seuraamuksiin. Ongelma on kuitenkin siinä, etteivät seuraamukset yksinkertaisesti kiinnosta tätä piripäiden kuningasta jonka impulsiivisuus on aivan omaa luokkaansa. Hymypoika kun kulkeutuu täysin mielihalujensa vallassa kuin vaistojensa varassa toimiva eläin, joka johtaa tyystin ajattelemattomiin tekoihin. Mikhail toimii harkitsemattomasti, eikä hänellä tunnu olevan kykyä ennakoida seurauksia joita hänen toimensa mahdollisesti aiheuttavat. Hän ei välitä eikä häntä kiinnosta niin kauan kun hän tuottaa itselleen mielihyvää.

Hymypoikaa voisi kutsua ulospäinsuuntautuneeksi persoonaksi, sillä häntä ei koskaan näe murehtimassa tai surkuttelemassa. Ehei, Hymypojalle elämä on pelkkää leikkiä ja maailma on yksi suuri leikkikenttä joka vain odottaa hyväksikäytöksi tulemista. Mies ottaa kaikki asiat leikkinä ja vetää vitsiksi, oli kyse sitten oikeasti kuinka vakavasta asiasta tahansa Hymypoika kykenee aina vetämään asioista jotain positiivista – hyvin kieroutuneella sekä oudolla tavalla tosin, joilla on tapana huvittaa suuresti vain häntä itseään. Hymypojan kanssa ei vain yksinkertaisesti kykene pitämään vakavaa keskustelua yhtään mistään asiasta, sillä hän ei itse voi ottaa mitään vakavasti.

Positiivisuus ei kuitenkaan tarkoita pelkkää hyvää; Hymypojan maanisuus tekee miehestä erittäin arvaamattoman eikä koskaan voi tietää, mitä punapää oikein keksii huvittaakseen itseään. Hänen pohjattoman mielensä lukuisista syövereistä on mahdotonta ottaa mitään tolkkua, josta johtuen monet ovat todenneet parhaimmaksi vaihtoehdoksi pysytellä poissa Hymypojan tieltä – oli tämä sitten kuinka hyvällä tuulella tahansa. Ikävä fakta kun kuitenkin on se, että ollessaan maaninen Hymypojalla on erittäin suuri riski tehdä jotakin riskaabelia tai sellaista, joka satuttaa muita hänen ympärillään. Ei olisi lainkaan outoa mikäli hän päättäisi survaista puukon suoraan jengiläisensä vatsaan vain, koska tunsi olonsa niin pirun hyväksi.

Kuitenkaan pelkkä epäluonnollinen hyväntuulisuus ei yksinomaan pidä johtopaikkaa Hymypojan persoonallisuudessa, sillä riemu saattaa yhdessä sekunnin sadasosassa vaihtua silmittömäksi raivoksi. Mies on ailahtelevainen sekä mieleltään erittäin, erittäin epävakaa ihminen jonka seurassa ei koskaan kannata rentoutua täysin. Hänen mielialansa saattaa heittelehtiä useamman kerran rajusti ääripäästä toiseen vain muutaman hassun minuutin sisällä, Hymypoika on viritetty dynamiitti joka saattaa räjähtää kevyestäkin tuulenpuuskasta. Eikä Mikhail todellakaan tiedä mitä on terve vihan purkaminen tai pelkkä ärähtäminen: kun Hymypoika suuttuu, hän menettää täysin kotrollin itsestään ja viha purkautuu rajulla aggressiivisuudella joka voi kohdistua ihan mihin tai kehenkä tahansa riippumatta siitä, mikä tai kuka oli todellinen syy vihastumiseen. Hymypojan aggressio roikkuu hiuskarvan varassa, eikä hän todellakaan tarvitse ”hyvää” syytä äityäkseen väkivaltaiseksi. Kaiken lisäksi Hymypoika kiihottuu väkivallasta, joten hän ei todellakaan pode huonoa omaatuntoa mikäli aiheuttaa vakavia vammoja tyystin syyttömälle jengiläiselleen. Se seikka on jokaisen hyvä muistaa, mikäli aikovat alkaa hyppiä miehen silmille.

Hymypoika on täysin hillitön ihminen, joka ei tiedä mitä katumus tarkoittaa. Kaiken lisäksi punapää on läpeensä itsekäs olento joka välittää vain ja ainoastaan omasta mielihyvästään ajaen vain omaa etuaan, eikä hän todellakaan epäröi hylätä edes omiaan hädän hetkellä. Hymypoika on sellainen ihminen jonka sanaan ei ole luottamista, vaikka hän kuinka vannoisikin henkensä ja mummonsa sielun nimeen. Sillä kuten sanottua, Hymypoika kulkee täysin mielihalujensa vallassa ja tekee vain ja ainoastaan sillä tavalla, joka aiheuttaa hänelle itselleen mahdollisimman paljon mielihyvää. Tietenkin on tapauksia jolloin Hymypoika oikeasti tekee niin kuin häneltä odotetaan, mutta silloin kyseessä täytyy olla jokin suorastaan vastustamaton tarjous tai palkkio. Yleensä hymynaamainen kuitenkin kokee takinkääntämisen paljon huvittavammaksi puuhaksi. Mutta yhtä lailla kuin Hymypoika on epäluotettava, ei hän itsekään luota tasan kehenkään muuhun kuin itseensä. Häntä onkin liki mahdotonta saada toimimaan kenenkään mieliksi tai muiden hyväksi, jollei sitten tasan tarkkaan tiedä mistä naruista vetää. Muttei Hymypoika todellakaan ole helppo pala purtavaksi, eikä vastustamattoman tarjouksen heittäminenkään takaa sitä että Hymypoika toimisi halutulla tavalla. Punapäisen ajatukset, ideat sekä päätökset kun voivat vaihdella rajustikin lyhyessä ajassa.

Hymypojalla ei tunnu olevan minkäänlaista moraalintajua, eikä se johdu ainoastaan siitä että hänellä on tarve toimia tavoilla jotka voivat vahingoittaa ympärilläolevia. Mies ei tee sitä uhmaamisen ilosta, vaan koska Hymypoika ei yksinkertaisesti ymmärrä oikean ja väärän eroa. Hän ei kykene käsittämään, millä tavalla henkilön hakkaaminen eroaa vaikkapa flipperin pelaamisesta – molemmat ovat vain keinoja tuottaa hupia itselleen. Moraalin puutteen lisäksi Hymypojalla ei ole minkäänlaista käsitystä vastuusta. Hän välittää vain ja ainoastaan itsestään sekä mielihyvästä, jota on valmis hankkimaan keinolla millä hyvänsä. Ei siis varmaankaan tule yllätyksenä, että moraalittomuus sekä valmius hankkia hyvää oloa kaikin keinoin ovat muovanneet Hymypojasta viekkaan sekä kieron kuin korkkiruuvi. Piripää on siis täysin häikäilemätön keinojen suhteen, mikäli hän jotakin sattuu haluamaan – ja Hymypojalla on tapana hankkia himoitsemansa asia vaati se sitten mitä hyvänsä. Hän ei tunne häpeää, josta johtuen hymymaskisella on tapana heittäytyä tarpeen tullen mielisteleväksi koiranpennuksi sillä – kyllä vain – sekin on yksi keino tuottaa hupia sen lisäksi, että se saattaa johdattaa hänet lähemmäksi haluamaansa. Hymypoika ei suotta häpeile keinojen suhteen, mikäli on iskenyt silmänsä johonkin ehdottomasti saatavaan asiaan.




Klik!
Hymypoika on noin 180 senttimetriä itselleen pituutta kerännyt timmi mies, jolla on pitkät raajat sekä jokseenkin hontelon oloinen kroppa. Lihaksia Hymypoika on luidensa päälle saanut, mutta keho on silti laihanpuoleinen eikä ylimääräinen massa olisi lainkaan pahitteeksi. Käsivarsista löytyy kuitenkin yllättävän paljon voimaa aggressiivisuuskohtauksen puskiessa päälle, ja jätkä aiheuttaa helposti paljon vahinkoa pesäpallomailansa kanssa. Hän ei siis välttämättä jää voimainmittelössäkään toiseksi ketteryytensä sekä nokkeluutensa johdosta, joita Mikhail käyttääkin hyväkseen päästäkseen niskan päälle.

Hymypojan ennen kirkkaanpunaiset hiukset ovat haalistuneet ja muuttuneet takkuisiksi, sotkuisiksi sekä karheiksi, siinä missä vasemmalta puolelta päätä hiukset on ajettu siiliksi, joka on kuitenkin tätänykyä ylikasvanut muutaman sentin mittaiseksi. Vasemman korvan viereen pulisongin kohdalle on jätetty pitkä tupsu punaisia hiuksia.
Mikhailin kasvonpiirteet ovat terävät, iho kalvakka ja silmien alla komeilevat tummat varjot vähäisistä yöunista sekä kaikista naamariin vedetyistä mömmöistä. Miehellä on korkeat, selvästi erottuvat poskipäät, suora ja teräväkärkinen nenä sekä terävä leuka jota peittää enemmän tai vähemmän siistitty resuparta. Kasvot ovat suoralinjaiset sekä jokseenkin karkeat. Kapeat silmät ovat väritykseltään merensiniset pistävän läpitunkevalla katseella, ja vasemman silmän alapuolella poskipäässä komeilee 69 –tatuointi. Kalvakoita huulia koristavat lävistykset: huulen molemmin puolin mustat pallot, keskellä hopeinen rengas ja sen alla musta piikkikoru. Korvissaan Hymypojalla on 20mm pinkit tunnelivenytykset ja vasemmassa rustossa kolme rengasta.
Kirkkaanväristen hiusten lisäksi katseenkiinnittäjänä toimii Mikhailin kaula, jota peittävät niin paksut kuin ohuetkin arvet tummina sekä vaaleina. Arvet juontavat juurensa useampaan hirttämis- sekä puukotusyritykseen. Tarina ei kuitenkaan kerro ovatko ne jonkun muun vai Hymypojan itsensä aiheuttamia. Myös jätkän selässä on nähtävillä ruoskan jättämiä arpia. Hymypoika on menettänyt oikean kätensä nimettömän.

Pukeutumisessaan Hymypoika suosii kirkkaita värejä sekä varmasti erottuvia tyylejä. Vakiovarusteiksi ovat pinttyneet repaleiset, tiukat farkut joiden toinen lahje on musta ja toinen pinkki leopardikuosilla, väljänpuoleinen suurella kaula-aukolla varustettu veritahrainen toppi jossa komeilee kuolleen yksisarvisen pää sekä teksti ”friendship is dead” sekä valkoiset maiharit, jotka nekin ovat tahraantuneet pääasiassa vereen. Hymypojan vakiovarusteisiin kuuluu myös housuihin sujautettu pistooli sekä pesäpallomaila, josta voi nähdä konkreettisen käytön jäljet. Mailan kahvaosaan on kietaistu ristikaulakoru.
Kuitenkin se seikka josta Mikhail tunnetaan parhaiten ja josta hän on myös lempinimensä saanut, on kirkkaankeltainen hymynaamamaski jota mies pitää kasvoillaan aina lähtiessään ”hoitamaan bisneksiä”. Veriroisketahrat ovat pinttyneet keltaisen maskin pintaan, eikä Hymypoika edes koe tarvetta kaikkien niiden yltään löytyvien veritahrojen poistamisesta.




Mikhail Andrzejewski syntyi narkkarivanhempiensa vahinkolaukauksena puolalais- sekä venäläissyntyperäisistä ihmisistä koostuvaan pieneen yhteisöön. He olivat juuri sellaisia ihmisiä jotka piikittivät suonensa täyteen tunteakseen olevansa elossa, joita kaikki pyrkivät välttelemään eikä kukaan halunnut katsoa silmiin. Tuo pieni yhteisö asui milloin missäkin; rappeutuvissa talonraunioissa, vanhassa asuntovaunussa, toisinaan jopa rappukäytävissä. Mikhailin isä kuoli pian poikansa syntymän jälkeen huumeiden yliannostukseen, ja alusta alkaenkin välinpitämätön äiti lakkasi huolehtimasta Mikhailista lähes kokonaan. Pienen vauvan onneksi muut yhteisön jäsenet hoitivat lasta kukin vuorollaan, mutta usein Mikhail nukkui yksin perunasäkkiin käärittynä puisessa laatikossa. Oli suoranainen ihme että vauva pysyi hengissä, mutta ilman loppuyhteisön tukea sekä huolenpitoa olisi Mikhail taatusti kuollut ennen kuin täytti kuukauden verran.

Mikhail varttui huumeiden, kuoleman, köyhyyden sekä apatian keskellä oppien lapsuuden leikkien sijasta yhteisön ankeat normit. Vain parivuotiaana Mikhail kulki päivittäin setänsä kanssa kaupungilla keräten tyhjiä pulloja, muovia sekä kaikenlaista käyttötavaraa joilla pitää yhteisö hengissä – ja vahvassa pöllyssä. Leikkiminen ja ilonpito eivät olleet sellaisia asioita, jotka olisivat kuuluneet hänen elämäänsä.
Jo hyvin nuorena Mikhail alkoi näyttää epävakaan mielenterveytensä oireita, muttei enempää kai voinutkaan odottaa lapselta jonka äiti oli käyttänyt huumeita raskausajalla ja kärsi itsekin monista mielenterveysongelmista.

Nelivuotiaana lastensuojeluviranomaiset olivat saaneet nimettömän soiton kamalissa oloissa elävästä lapsesta, ja pian Mikhail huostaanotettiin yhteisöstään. Kukaan ei yrittänyt estää, vähiten pojan oma äiti, kun kirkuva lapsi suljettiin auton takapenkille ja lähetettiin lastenkotiin. Puolaa koko lyhyen elämänsä ajan puhuneelle Mikhailille alettiin lisäksi opettaa englantia yhteisymmärryksen vuoksi, mutta opettaminen oli hankalaa lapselle joka malttoi pysyä vain hetken aloillaan. Mikhail kun oli kaikkea muuta kuin helppo lapsi: hän oli impulsiivinen ja teki asioita hetken mielijohteesta vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai ymmärrystä oikeasta ja väärästä. Hyvin usein Mikhail raivostui aivan älyttömistä asioista – kuten siitä ettei sininen tussi ollut ”kunnon sinistä” - ja muuttui aggressiiviseksi sekä täysin hallitsemattomaksi. Hän rauhoittui vasta, kun oli riehunut ja itkenyt itsensä tajuttomaksi. Mikhail oli väkivaltainen lapsi joka satutti muita lapsia sekä aikuisia, uhkasi tappaa niin muut kuin itsensäkin ja erään kerran myös oli oikeasti kuristamassa yhden leikkitovereistaan. Asiasta teki pahemman se, ettei Mikhail ymmärtänyt tekevänsä väärin vaan piti sitä kaikkea pelkkänä hauskanpitona. Lastenkodin työntekijät eivät missään vaiheessa ajatelleet pojan olevan mieleltään sairas, vaan pitivät tätä ainoastaan hyvin hankalana lapsena. Mikhail ei siis saanut tarvitsemaansa hoitoa.

Poikaa retuutettiin vuosien ajan paikasta toiseen. Kukaan ei tuntunut tietävän mitä Mikhailille olisi pitänyt tehdä, eikä kukaan halunnut niin kamalasti käyttäytyvää lasta huostaansa. Kymmenvuotiaana Mikhail vietiin viimein laitokseen, jossa häntä alettiin tutkia perinpohjaisesti. Hänellä todettiinkin pian monia vakavia mielenterveyshäiriöitä, ja lääkehoito aloitettiin välittömästi. Lääkkeitä oli paljon ja ne olivat vahvoja – niillä olisi pillastuneen norsunkin saanut kiltiksi kuin kissanpentu. Niimpä ne tekivät myös aggressiivisherkästä Mikhailista kävelevän zombien, mutta siinä missä ne rauhoittivat poikaa tekivät ne hänestä myös hyvin toimintakyvyttömän sekä hitaan. Mikhail vihasi lääkkeitä ja alkoi pian laatia keinoja huijatakseen lääkkeidenotossa, piilottaen muka nielemänsä pillerit patjansa sisään. Mutta tottakai hän jäi lopulta kiinni. Ne ajat olivat silkkaa helvettiä niin Mikhailille kuin laitoksien muillekin osallisille. Jokainen joutui kärsimään Mikhailista ja hänen arvaamattomuudestaan.

Neljätoistavuotiaana Mikhail sai tarpeekseen kaikista niistä lääkkeistä, psykiatreista, kielloista ja muusta henkilökunnasta jotka pojan mielestä rajoittivat sekä pilasivat hänen elämäänsä. Niimpä Mikhail päätti ottaa jalat alleen ja karkasi, vaikka onnistuikin siinä vasta kolmannella yrittämällä – uljas, vapaa maailma otti nuoren pojan vastaan juuri sillä tavalla mitä lastensuojelutyöntekijät olivat yrittänet estää. Mutta poikarukka kulki äitinsä jalanjäljissä.
Niimpä Mikhail sekaantui pian alamaailman ihmeisiin, alkaen pyöriä tiiviisti muutaman nuorisorikollisen kanssa. Mikhail alkoi käyttää aineita, rellestää ja hakea mielihyvää kaikin keinoin välittämättä laisinkaan siitä, oliko se vaarallista hänelle itselleen tai muille. Nuorukaisen huimapäisyys oli jotain aivan uutta, eikä mennyt aikaakaan kun ryhmä rämä seurasi Mikhailin jokaista liikettä kuin villi koiralauma. Pieneen ryhmään alkoi sillointällöin liittyä muuta alamaailman pimeintä sekä sekopäisintä porukkaa, sillä Mikhailin jakama maailmankuva sai kannatusta erityisesti anarkismiin sekä mielenterveydellisiin häiriöihin taipuvaisissa henkilöissä. Porukka kasvoi pikkuhiljaa, ja vasta mukaan tulleet alkoivat kutsua Mikhailia Hymypojaksi – koska ensinnäkään eivät tienneet tämän nimeä, ja toisekseen koska nuorukainen alkoi pitää kasvoillaan karua hymynaamamaskia pitääkseen henkilöllisyytensä salassa niiltä, jotka olisivat saattaneet kavaltaa hänet. Pian lempinimi levisi muidenkin käyttöön, ja nimi Mikhail vaipui unholaan.

Hymypoika oli kahdeksantoista kun hän tajusi johtavansa lähes neljänkymmenen sekopään irvokasta joukkoa. Siihen mennessä kukaan ei ollut ajatellut porukkaa jenginä, sillä heidän määränsä vaihteli kymmenestä vakituisesta aina neljäänkymmeneen ennalta tuttuun tai täysin uuteen kasvoon, jotka liittyivät mukaan päivästä, vuorokaudenajasta sekä tekemisestä riippuen. Mutta Hymypoika nosti kissan pöydälle, ja ajatus jengistä sai myöntävän vastaanoton. Smileys oli syntynyt. Tie toimivaan jengiyhteisöön ei kuitenkaan ollut helppo, päinvastoin. Kun yhdistettiin joukko hulluja, oli meininki kaikkea muuta kuin sujuvaa sekä vaivatonta.

Kova työ kuitenkin palkittiin: jengi valtasi Sirkukseksi nimeämänsä hallin tukikohdakseen, mukaan tuli lisää porukkaa ja Adelaide alkoi pian olla varsin tietoinen tästä uudesta jengistä – niin hyvässä kuin pahassakin. Ei ollut laisinkaan harvinaista että virkavalta juoksi valtoimenaan rähisevien jengiläisten perässä – Smileys pysyi kuitenkin kasassa ja tukikohta salassa, sillä jokainen huolehti vain ja ainoastaan omasta nahastaan. Jopa silloin, kun itse piripäiden kuningas jäi poliisien nalkkiin ja joutui teljetyksi kaltereiden taakse.
Yhdeksäntoistavuotias Hymypoika sai syytteen huumeiden hallussapidosta, useasta pahoinpitelystä sekä toisen omaisuuden tuhoamisesta. Nuoren miehen puolustajan vedottua Hymypojan menneisyyteen sekä mielenterveydellisiin ongelmiin langetettiin punapäiselle huligaanille kolmen vuoden kakku sekä pakkohoitoa.

Myös vankilassa, aivan kuten lastenkodissakin, Hymypoikaa heiteltiin osastolta toiselle jonkin aikaa, ennenkuin hänet vakiinnutettiin selliosastolle muiden kanssa – tosin lähes päivittäisen lääkärinkäynnin lisäksi. Hymypoika sai jälleen kokea rauhoittavien lääkkeiden zombiemaiset vaikutukset, sillä lääkkeiden kanssa huijaaminen oli vankilassa aivan eri juttu kuin lastenkodissa. Lisäksi linnaelämä oli jotain todella karua, varsinkin nuoremmille vangeille joiden oli hankalaa ansaita paikkansa vankien luomassa hierarkiassa panopuuta korkeammaksi. Sen sai myös Hymypoika kokea, muttei hän ollutkaan aivan kuka tahansa nuorukainen. Hänen itsesuojeluvaistonsa puute, järjetön mielihyvänhakuisuutensa sekä häikäilemättömät tekonsa toivat siihen vankilaan aivan uuden tuulahduksen. Aluksi hän päätyi itse sairastuvalle muunmuassa jouduttuaan hirteen pesutuvassa, mutta opittuaan vankilan tavoille Hymypojan sisäinen kieroutuneisuus hyppäsi aivan uusiin svääreihin. Useamman vangin jouduttua sairastuvalle mitä sairaimmilla tavoilla jättivät muut vangit Hymypojan rauhaan, lopulta jopa vältellen miestä tämän arvaamattomuuden takia. Hymypoika ansaitsi myös kutsumanimensä takaisin viillettyään useamman vangin nahkaan teroitetulla hammasharjalla, minkäs muunkaan, kuin hymynaaman.

Sellielämä oli hyperaktiiviselle Hymypojalle täyttä tuskaa, kuin villieläimen olisi riistänyt vapaudestaan ja tunkenut aivan liian pieneen häkkiin. Nuori mies huvitti itseään muunmuassa kalisuttamalla kaltereita, lauleskelemalla sekä ulvomalla – yleensä yöaikaan. Hymypojan luonteella oli suorastaan odotettua että hän jossain vaiheessa juoksisi seinillä, harmi vain etteivät muut vangit olleet aivan niin innoissaan asiasta. Varsinkaan Hymypojan naapurisellissä asuva vanki joka käyttäytymisellään vangitsi nopeasti miehen mielenkiinnon. Öinen ulvominen sekä seinien raapiminen muuttuivat nopeasti Ruoskaksi itsensä esitelleen sellinaapurin taukoamattomaksi riivaamiseksi; Hymypoika saattoi toistella naapurinsa nimeä tuntikausia taukoamatta, keksiä tälle uusia, prosovoisia lempinimiä, kysellä jatkuvasti henkilökohtaisia asioita, leikkiä arvuutusleikkiä, laulaa serenaadia... Mitä tahansa millä saattoi saada Ruoskan pinnat kiristymään uhkaaviin mittoihin. Omaksi harmikseen (ja Ruoskan onneksi) Hymypoika ei kuitenkaan koskaan nähnyt naapuriaan, sillä sattuneista syistä sekä mielenterveytensä tilasta johtuen punapään ei annettu olla vapaasti samassa tilassa muiden vankien kanssa.

Sen sijaan että Mikhail olisi yhtään nöyristynyt vankilassa, antoivat ne kolme vuotta hänelle aivan uutta puhtia. Hänen tapansa kiihottua väkivallasta korostui linnassa vain entisestään, hän oppi muilta vangeilta ja tunsi yhä vain suurempaa vapaudenkaipuuta jouduttuaan istumaan kaltereiden takana. Hymypoika oli siis menossa yhä vain rajumpaan suuntaan.
Paluu Smileyseihin ei ollut koskettava sekä onnellinen – jengi oli kyllä saanut lisää kokoa, mutta samalla se oli myös romahtamisen partaalla. Hymypoika joutui konkreettisesti taistelemaan tiensä takaisin ylimmälle tasolle, ja palauttamaan Smileys takaisin entiseen loistoonsa rajuin keinoin. Se kuitenkin kannatti: Smileys koki ylösnousemuksen ihmeen ja toden totta palasi suurempana, uljaampana sekä sairaalloisempana kuin koskaan ennen. Hymypoika nosti maskin takaisin kasvoilleen, ja jatkoi rakkaiden sekopäidensä kanssa riehumista mielihyvää janoten.

Siitäkös riemu vasta repesikin, kun eräs tavanomainen ilta Hymypoika törmäsi niinsanotusti vanhaan tuttuunsa – Ruoskaan, ja tämän kurinomaisessa otteessa seuraaviin ystäviin. Molempien kasvot oli peitetty maskilla ja molemmat johtivat jengiä, jotka poikkesivat toisistaan kuin yö ja päivä. Hymypoika piti Ruoskan tiukkaa käskynalaisuutta sekä ideologiaa armeijamaisesta jengistä suorastaan naurettavan kuvottavana, kun taas Ruoska halveksui suuresti Hymypojan jengin hallitsematonta kaaosmaisuutta. Sydänystäviä ei niistä kahdesta koskaan tullut, varsinkaan kun Ruoska havitteli uuden jenginsä kanssa Smileysin laidunmaita. Sekopäät kostivat juoksentelemalla Cerberuksen alueilla kuin vesikauhuiset eläimet.
Jengit olivat jatkuvasti napit vastakkain, eivätkä edes yrittäneet ymmärtää toisiaan. Kuitenkin siinä vaiheessa kun he saivat kuulla Adelaideen ilmestyneestä kolmannesta jengistä, jonka yhteishenki valettiin luottamuksen sekä perhemäisen yhteisön ympärille – toisin sanottuna paljon paremmin mitä Smileys tai Cerberus - molemmat jengit näkivät Hazard Hooliganseiksi itseään nimittävän joukkion uhkana ja päättivät luoda väliaikaisen rauhansopimuksen, vaikkakin vasten tahtoaan.
Kyseinen rauhansopimus ratkesi Ruoskan kuoleman myötä, joka ei järisyttänyt ainoastaan Cerberusta: Hymypoika tunsi olonsa petetyksi sekä vihaiseksi jäädessään yksin suurelle leikkikentälle, ja hänen mielenterveytensä on paraikaa kietoutumassa tiukkaan solmuun.



Heikkoudet: Ajattelemattomuus, piripäisyys, mielenvikaisuus
Vahvuudet: Periksiantamattomuus, vahva tahto, taistelutaidot

Muuta:
- Vihaa sadetta sekä kylmyyttä
- On antanut pesäpallomailalleen nimeksi Daddy Jörgen. Maila omistaa myös oman persoonallisuuden
- Vetää nessuunsa kaikkea tärpätistä essoon ja liimasta heroiiniin
- Kärsii univaikeuksista
- Sadomasokisti
- Etsintäkuulutettu
- Nenä vuotaa helposti verta (mm. ylikiihtymys laukaisee verenvuodon)

Fanart:
Järjettömän suuri kiitos ja kumarrus taiteilijoille!

X X X by Tautielukka

X by Raider