Gabriel Guerin - Banshee

(Faceclaimin kohteena Andy Whitfield)


Nimi: Gabriel Guerin
Katu/Lempinimi: Banshee (Baen Sidhe – Irlantilaisen kansantarun mukaan Banshee on keijuolento jonka voi kuulla ulvovan kun joku lähistöllä on kuolemassa. Toiset pitävät olentoa kirouksena, kuoleman tuojana – toiset taas hyväntahtoisena henkenä joka varoittaa vaarasta.)
Ikä: 25
Sukupuoli: Mies
Suuntautuminen: Kaikki käy - Ihan kaikki.
Kansalaisuus: Australialainen


Jengi: Smileys
Kuinka kauan ollut jengissä: 4 vuotta
Kuinka joutui jengiin: Äärimmäisen turhautumisen kautta päätyi pahoinpitelemään kauppiaan ja varastamaan tämän aseen, miehen yrittäessä ampua kauppaansa ryöstäneitä Smileysejä. Jenginuoret puolestaan kertoivat asiasta ylemmilleen ja siitä se ajatus sitten lähti.
Riitti: Onnenpyörä päätyi arpomaan Gabrielin kohdalla joukkohakkaamisen, jota jengin edustajat mieluusti alkoivat suorittaa. Iskuista ja potkuista, verenvuodosta ja murtuneista luista huolimatta Gabriel nauroi maanisesti lähes koko prosessin ajan, kunnes yhtäkkiä päättikin käydä yhden hakkaajansa kimppuun. Ilman pienintäkään sääliä hän paini toisen jengiläisen maahan ja alkoi hakata tämän päätä toistuvasti betonilattiaa vasten. Jokainen isku toi enemmän verta raitille, jokainen isku päästäen sairaan rusahduksen tuon nuorukaisen kallon murtuessa isku iskulta enemmän. Jokaisella iskulla Gabriel ulvoi verenhimoisesti, psykoottisesti kohti kattoa, joka iskulla kovemmin ja pidempään, kunnes huudosta oli tullut yhtenäinen ulvonta ja hänen uhrinsa makasi kuolleena maassa. Tämä näytös toi Gabrielille hänen lempinimensä – Banshee.
Suhtautuminen muihin jengeihin: Sama kuin kehen tahansa muuhunkin ihmiseen – tahtoisi kiduttaa, raiskata, murskata, musertaa, pusertaa, potkia, piestä, viiltää, polttaa ja muutenkin murhata ne kaikki. Ei välttämättä tuossa järjestyksessä.
Asema: Harlekiini (tai Narri, jos paikka on vapaa ja Hymis tykkää)


Luonne:
Päällisin puolin Gabriel Guerin vaikuttaa täysin tavalliselta ja kunnolliselta nuorelta mieheltä, joka puhuu kohteliaasti ja käyttäytyy hillityn asiallisesti. Mies näyttää olevan kuin kuka tahansa yhteiskunnan kunnollinen jäsen, joka tekee työnsä huolella ja polkee arjen oravanpyörää eteenpäin omalta osaltaan. Hän kantaa kortensa kekoon kuten kuka tahansa kunnon mies ja pidättäytyy turhista nautinnoista ja paheista, satunnaista drinkkiä ja savuketta lukuunottamatta. Tämä kaikki on kuitenkin pelkkää lumetta, teatteria jota mies ylläpitää säntillisesti ja täsmällisesti, salatakseen todellisen minänsä – Bansheen.

Gabrielin mielestä tämä ”Gabriel Guerin” onkin vain rooli jota hän esittää, eikä edes pidä nimeä todellisuudessa omanaan – Gabriel Guerin on orjanimi joka hänelle kasteessa annettiin. Todellisuudessa hänen nimensä on Banshee! Mutta millainen mies sitten on Banshee? Ensinnäkään ei ole täysin varmaa onko Banshee edes mies, tai ihminen, vaan enemmänkin jokin helvetin syövereistä ja ihmisten painajaisista esiin ryöminyt hirviö. Banshee ei ole se mörkö jota lapset pelkäävät nukkumaan mennessään, vaan se hirvitys ja kauhu jonka varalta mörkö tarkistaa joka ilta sängynalusensa ja kaappinsa. Banshee on vielä kammottavampi sekopää kuin hänen hirvittävä maskinsa antaa ilmi – Banshee on sairaalloisen sadistinen ja kieroutunut ”olento”, jonka suurin tavoite on vain olla vapaa, nähdä kuinka maailma palaa ja mieluusti olla itse sytyttämässä sitä ilmiliekkiin. Mikään ei tuo Bansheelle suurempaa tyydytystä kuin toisten ihmisten satuttaminen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ainoa vielä enemmän nautintoa tuova asia on ihmisten kylmäverinen tappaminen, joka saakin Bansheen ulvomaan sydäntä ja korvia raastavasti silkasta jännityksestä ja mielihyvästä, jota hän ei voin kykene pitämään sisällään vaikka kuinka yrittäisi. Viina ja huumeet ovat tälle hirviölle vain tapoja vapautua myös maallisen ymmärryksen ja realismin rajoista, jotka vain ruokkivat hänen sairaita mielihalujaan. Rakkaus, myötätunto, empatia ja lämpö ovat vain tyhjiä sanoja, jotka toimivat parhaiten keinoina manipuloida ihmisiä. Seksi on vain asia joka tuottaa nautintoa ja mitä brutaalimpaa se on, sitä miellyttävämpää se on – Seksi on voimakeino, seksi on henkistä ja fyysistä väkivaltaa, joka toimii erityisen hyvin jos toinen osapuoli ei sitä halua. Veri ja viina ovat parhaita janojuomia, tuskanhuudot ja itku kauneinta musiikkia.

Bansheen sairaassa mielessä maailma on vain näyttämö, jonka spotti-valojen kuumassa hohteessa hän itse esitti sairaan näytelmänsä pääosaa. Hän oli näytelmänsä Hamlet, Kuningas Lear, sairas irvikuva Roomeosta ja Juuliasta – Hänen näytelmänsä oli kuin huonon happotripin vääntelemä kauhun ja tuskan näyttämö. Hänen Ihmemaassaan Liisa roikkui alastomana ja itkien peukaloistaan köyden jatkona ja Ihmemaan asukit piinasivat ja häpäisivät tyttöä tauotta – Hänen Juuliansa oli Roomeon väkivaltaisesta hyväksikäytöstä kärsivä, itsemurhaa hautova ihmisraunio. – Hänen tarinassaan ei ollut onnellista loppua, vaan se päättyisi paskaisesti jokaisen osallisen puolesta. Myös hänen itsensä, eikä Banshee edes yrittänyt kieltää sitä, vaan keräsi pahaa karmaa teoillaan, kuin rakentaakseen kylvämästään kauhusta itselleen monumenttia, jotain sairasta kliimaksia joka lopulta purkautuisi hänen itsensä hirvittävänä kuolemana.

Diagnooseja Bansheen mielenterveydelle on yhtä monta kuin on nuppitohtoreitakin, eikä moni varmasti uskaltaisi samassa huoneessa hänen kanssaan ollakaan. Maallisella mammonalla, esineillä ja ihmisillä ei ollut mitään merkitystä hänelle – kaiken pystyi heittämään pois, uhraamaan hänen sairaan näytelmänsä alttarille ja korvaamaan uudella. Ainoa asia mistä mies piti kiinni oli hänen naamionsa, hänen ”todelliset kasvonsa”, kuten Banshee itse niitä kuvaili. Hänen naamionsa oli jotain mille hän saattoi jutella tuntikausia, oli se sitten päässä tai ei. Elottomat esineetkin olivat kovin hyviä juttukumppaneita, eikä tietysti sopinut unohtaa yleisöä – Bansheen mielikuvituksen tuotetta joka tarkkaili jatkuvasti hänen elämäänsä kauhunsekaisin tunnelmin, ja usein hän saattoikin kääntyä kohti tyhjyyttä ja alkaa puhumaan ”yleisölleen”.

Bansheen mielestä hänen näytelmänsä oli traaginen komedia, jonka jokaiselle sairaalle yksityiskohdalle saattoi nauraa maanisesti. Mikään ei ollut niin vakavaa etteikö sille voinut nauraa, mikään ei ollut yhtä tylsää kuin ihminen joka ei osannut nauraa. Hänen näytelmänsä, hänen maailmansa oli sairas vitsi, jonka lopullisen punchlinen tiesi vain hän.


Ulkonäkö:
Ilman maskiaan Banshee on jokaisen anopin unelmamies; Hieman yli 180 senttinen ja atleettinen nuori mies. Hyvin leikatut lyhyet hiukset on kammattu taakse ja sliipattu geelillä pysymään siellä, epäilemättä kallis puku istuu täydellisesti miehen atleettisen kehon ylle – varmasti mittatilaustyötä, valkoinen kauluspaita on aina täysin tahraton ja rypyttömäksi silitetty – joka päivälle varmasti omansa, kravatti on solmittu täydellisesti, kynnet viilattu ja pukuun sopivat kengätkin kiiltelevät kuin vasta kiillotetut. Vasemmassa ranteessa välkehtii tyylikäs ja täsmällisesti ajassa oleva kello – viisarillinen tietenkin. Kasvot ovat kuin suoraan Da Vincin fyysisen kauneuden määritelmästä – korkeat poskipäät, kirkkaat ja teräväpiirteiset silmät, virheetön hammasrivi ja kaikki piirteet täydellisessä symmetriassa. Miehen parta on aina huolellisesti ajettu, leukaperät sileinä ja pehmeinä kuin pikkuvauvan persus. Täydellinen, karismaattinen vävykokelas kenelle tahansa anopille, jos ulkonäkö yhtään merkitsi. Ja paskat. Jos Raamattu jotain opetti, oli se juuri se opetus ettei paholaisen suurin etu ole voima tai julmuus, vaan kauneus jolla hän pahuutensa verhoaa. Karisma oli sitä, että osasi käskeä jonkun painumaan helvettiin niin hyvin että toinen odotti innolla matkaa. Kaikki tuo huolittelu ja pukeutuminen oli vain verhoa, kulissia nimeltä Gabriel Guerin, joka hoiti arkiset asiat päivisin, jotta todellinen minuus – Banshee – saattoi vapautua arjen kahleista.  

Gabrielin tunnetuin asuste oli miehen valkea ballistinen maski, jonka sisäpinta oli metallivuorattu ja se kiinnittyi kasvoille useilla remmeillä – kuten ballistiset maskit yleensä, se oli suunniteltu pysäyttämään luodin tai pari. Maskin pintaan on kirjailtu julmasti virnistävä pelle, jonka mustat huulet taipuvat karmivaan korvasta-korvaan virneeseen, mustien juovien valuessa sieltä täältä pitkin leukaa, kuin tällä olisi mustetta suussaan. Silmät olivat mustalla rajatut, punaiset meikkimäiset maalaukset ja vasen puoli on maalattu niin että se näyttää pahoin palaneelta iholta. Kun Gabriel Guerin painaa kasvoilleen karmivan maskinsa, hän vapauttaa todellisen minänsä – Bansheen. Banshee suosii asusteinaan mustaa hupparia, jonka selkään on kirjailtu sanat; ”Suksi vittuun? Olen jo matkalla!”. Hupparin huppu on aina kiskottu pään yli, niin ettei kasvoista tai hiuksista näkynyt juuri koskaan mitään. Käsissään Banshee pitää usein mustia kumi- tai lateksihanskoja, peittäen kätösensä näkyvistä. Housujen virkaa toimittavat yleensä resut, hapsulliset farkut tai mustat nahkahousut, joiden hapsut heilahtelevat miehen tanssimaisten liikkeiden mukana. Jalkoihin on yleensä vedetty vanhat, kulahtaneet lenkkarit joiden parhaat päivät nähtiin varmasti joskus 2000-luvun alussa. Toisin kuin asiallisesti ja hillitysti liikkuva Gabriel, Banshee liikehtii aina hypähdellen ja heilahdellen, kuin tanssien jonkin päänsä sisäisen, karmivan rytmin tahdissa. Aina hieman kyyryssä ja käsivarret usein hieman levällään tämä eloisa ”olento” on kuin yhden miehen friikkishow, jonka eleistä ja äänestä ei puutu värikkyyttä, yliampuvaa dramaattisuutta ja mielipuolista, synkkää ja sadistista huumoria. Jo Bansheen kehon kieli kertoo surullista sävelmää siitä mitä tuo piruparka ajatteli maailmasta – ”The world is just one big, sick joke, but I seem to be the only one who knows the punchline!”


Menneisyys:
Gabriel Guerin syntyi kovin tavanomaiseen perheeseen eräänä aurinkoisena päivänä Sydneyn keskussairaalassa. Onnellinen äiti itki ilosta ja riemusta sekaisin oleva isä juoksi sairaalan käytäviä kuuluttaen kovaan ääneen hänen olevan isä. Ei ollut riemulla rajaa, eikä elämä olisi voinut mennä paremmin, eikä tämä muuttunut mihinkään minkään dramaattisen käänteen johdosta. Äiti vietti päivät kotona lastaan kasvattaen ja isä painoi töitä tuodakseen leivän pöytään. Työpäivät olivat pitkiä ja stressitaso usein korkealla, mutta kotiin tulo oli aina päivän kohokohta – niin isälle kuin muullekin perheelle. Elämä hymyili ja oli niin kovin normaalia ja idyllistä, kaikin puolin arkista. Poika kasvoi fyysisesti terveeksi ja meni kouluun. Hän ei koskaan ollut luoka paras, saati poikkeuksellisen nerokas, mutta kuitenkin luokkansa terävimpien joukossa.  Koulun ohelle tuli nuorille niin kovin yleisiä harrastuksia, joista mieluisimmiksi nousivat jalkapallo ja kilpailu taistelulajit – Han Moo Do ja Tae Kwon Do. Poika ei koskaan ollut seuransa paras, eikä koskaan voittanut mitään pronssimitalia kirkkaampaa, mutta oppi lajien perusteet ja itsekurin, sekä ansaitsi nuo kaikkien nuorten kovasti toivomat mustat vyöt molemmissa lajeissa. Hän kasvoi, kehittyi ja siirtyi opettelusta myös nuorempin harrastajien opettamiseen ja harjoitusten vetämiseen. Itsekuri, fyysinen kunto ja seurallisuus olivat hyvä tasapaino opiskelun ohella. Jos Gabrieliltä jotain puuttui, niin ehkä ystävät, mutta hän ei niitä koskaan kaivannutkaan. Hänellä oli opiskelu, harrastukset ja tulevaisuuden suunnitelmat tiedossa. Elämä oli hyvin suunniteltu ja suunnitelmaa noudatettiin tunnollisesti.

Vuodet kuluivat ja Gabriel siirtyi yläkouluun, sitten lukioon. Hän kirjoitti itsensä ylioppilaaksi hyvin, vaikkei sentään täydellisin arvosainoin ja jatkoi matkaansa yliopistoon. Isänsä jalanjälkiä seuraten hän opiskeli rakennus- ja sähkötekniikkaa, valmistuen lopulta Rakennus- ja Sähköinsinööriksi. Koulusta nuori mies siirtyi välittömästi töihin, saaden itselleen työpaikan Adelaidesta rakennussuunnittelijana ja työmaaturvallisuustarkastajana. Työ oli kuten kenen tahansa muunkin työ – loputonta perseen nuolemista pienellä palkalla ja jossain vaiheessa negatiiviset tunteet alkoivat vain pikkuhiljaa patoutua ja kasautua. Pomo pompotteli uutta työntekijää minkä kerkesi, delegoi tälle työtehtäviään ja muutenkin pani arjen oravanpyörässä polkevan nuorukaisen koville.

Lopullinen oljenkorsi joka katkaisi kamelin selän tapahtui eräänä joulukuisena iltana, firman pikkujoulu naamiaisissa. Gabriel oli juuri saapunut paikalle, kun hänen pomonsa lähetti hänet heti takaisin töihin keskellä yötä. Herra Alijohtaja oli jättänyt omia töitään tekemättä viime hetkeen asti ja päätti nyt sälyttää sen nuoremmalle työntekijälle, jotta voisi itse panna sihteeriä kakkoseen firman vessassa. Ja tunnollisesti, joskin turhautuneena Gabriel lähti paikalta suunnatakseen takaisin työpaikalleen. Matkalla muutaman korttelin päässä sijaitsevalle työpaikalleen Gabriel pysähtyi katsomaan kolmea Smileys –huligaania, jotka supisivat jotain läheisen kaupan kulmalla. Hän ei halunnut mennä lähemmäs, koska siinä voisi käydä huonosti. Sitten tuo pahat mielessään ollut kolmikko sämähtikin sisään kauppaan ja alkoi kuulua meteliä ja hälinää. Hetkeä myöhemmin kolmikko säntäsi hihkuen ulos, setelit taskusta lentäen. Gabriel kaivoi naamiaisiin tarkoitetun naamion laukustaan ja katsoi sitä mietteliäänä – miltähän moinen adrenaliiniryöppy tuntui? Asiaa siinä pohtiessaan hän havahtui huomaamaan kuinka kaupan omistaja juoksi ulos liikkeestään pistooli kädessään, karjuen teinien perään ja sihdaten noita aseellaan. Gabriel ei edes ehtinyt tajuta mitä oli tekemässä kun hän jo taklasi miehen maahan, raastoi aseen tuon kädestä ja iski vanhan miehen hampaat kurkkuun pistoolin kahvalla. Vasta kuullessaan kirkumista kaupan sisältä, sekä Smileysien hihkumista hänen teostaan, tajusi nuori mies vetää maskin päähänsä ettei häntä sentään tunnistettaisi ja ilmoitettaisi poliisille. Yksi nainen oli tullut ulos liikkeestä ja nähnyt hänen kasvonsa ja itsensäkin yllättävällä helppoudella Gabriel nosti kauppiaalta riistämänsä aseen, vetäen liipasinta ja upottaen kolme kylmää luotia viattoman naisen rintakehään. Silloin hänen maailmansa jotenkin aukesi, kaikki muuttui selkeäksi. Oli kuin joku olisi vetänyt suuren verhon taivaan yltä ja aurinko valaisi hänen maailmansa sellaisena kuin se todellisuudessa oli – tätä varten hän oli olemassa! Tämä oli sitä mitä hän oli kaivannut koko elämänsä – täydellistä vapautta!

Gabriel kuuli Smileysien hihkuvan hänen suuntaansa, kutsuen häntä mukaansa. Se oli kuin susilauman kutsu omilleen, hän tunsi selittämätöntä vetoa, kieroutunutta riemua ja tarvetta seurata näitä sekopäisiä rikollisia… Ja niin hän tekikin! Hän hyppäsi jaloilleen ja ulvahti silkasta jännityksestä, juosten kolmikon perään. Sivukorvallaan hän kuuli jonkun puhuvan johtajan tapaamisesta… Gabriel Guerin oli syntynyt uudestaan, löytänyt todellisen minänsä, jonka nimen hän oli saava pian selville.


Vahvuudet:
-Täydellinen piittaamattomuus muiden turvallisuudesta ja hengestä
-Varteenotettava vastustaja tappelussa, niin aseellisessa kuin aseettomassakin
-Erinomainen ”vapaa-juoksija” (parkour), hyvä pääsemään paikkoihin joihin häntä ei haluta
-Täysin arvaamaton
-Liian sekaisin tajutakseen täysin omia rajojaan tai loukkaantumisiaan
-Erittäin älykäs ja näppärä käsistään
-Sadisti
-Ei osaa ottaa juuri mitään vakavasti

Heikkoudet:
-Täysin arvaamaton
-Huono keskittymiskyky
-Kivun tuottamiseen addiktoitunut patoutunut sadisti
-Ei osaa ottaa juuri mitään vakavasti
-Liian sekaisin tajutakseen täysin omia rajojaan tai loukkaantumisiaan


Muuta:
-Ulvoo aina aavemaisesti kovaan ääneen ilosta, jännityksestä ja surusta kun joku hänen lähellään on kuolemassa, oli se sitten Bansheen käden kautta tai jonkun muun. Ainoa syy miehen ”suruun” tässä on se, ettei kuollutta saa enää kirkumaan tuskasta.
-Äidit sanovat aina että kaikissa on jotain hyvää – Äidit eivät ole tavanneet Bansheeta. Täysin sadistinen mies jolle mikään ei ole liian julmaa, raakaa tai kovaa. Jos sillä saa jonkun kiljumaan, itkemään tai muuten tuhoaa heidän psyykkeensä, kehonsa tai elämänsä, Banshee tekee sen ilosta hihkuen.
-Murhaaja, pahoinpitelijä, raiskaaja, kiduttaja, narkkari, psykopaatti, roisto, ryöstäjä – Banshee on niitä kaikkia. Huhutaan että psykiatri yritti kerran analysoida miestä, mutta lopetti kun alkoi pelottaa liikaa.
-Pyrkii pitämään maskiaan lähes jatkuvasti ja salaamaan kasvonsa muilta.
-Puhuu mitä omituisimmille asioille – omalle maskilleen, elottomille esineille sekä kuvittelemalleen yleisölle joka tarkkailee jatkuvasti hänen ja hänen ympärillään olevien ihmisten elämää.

Theme Songs!
Creepy Circus Music – Haunted Carnival
Scissor Sisters – I can’t decide
Novaction – Evil Laugh
Stephen Lynch - Kill a kitten
Voltaire - When you're evil