Leith Ridland

Nimi: Leith Lucas Ridland
Kutsutaan: Kettu
Ikä: 19
Sukupuoli: mies
Suuntautuminen: aromanttinen hetero
Kansalaisuus: syntynyt Iso-Britanniassa

Jengi: Hazard Hooligans
Kuinka kauan ollut jengissä: melkein vuoden
Kuinka joutui jengiin: Jo kotimaassaan Kettu piti enemmän perheenään paikallista jengiä kuin biologista äitiään, joten hänelle oli luontevaa Australiaan päädyttyään etsiä toinen mokoma, jossa tuntisi olonsa mukavaksi. Kaksi muuta jengiä sulkeutuivat pois hänen mielestään typerien riittien vuoksi, joten jäljelle jäi se kolmas, joka vaikutti kuullun perusteella kaikkiaan varsin mukavalta.
Suhtautuminen muihin jengeihin: Kettu suhtautuu nykyään terveen varautuneesti kaikkiin muiden jengien edustajiin, enemmän Cerberuksen kuin Smileyn. Tähän syy on kaikkiaan yksinkertainen: hän punnitsi jonkin aikaa jälkimmäisen ja Hazardin välillä, kunnes loppujen lopuksi päätyi nykyiseen jengiinsä.
Asema: tavallinen jäsen


Kettu on teräväleukainen ja kapeahuulinen nuorimies, jonka kasvot ovat sydämenmuotoiset ja joita hymykuopat koristavat tämän ollessa hyvällä tuulella. Hänellä on tummat kulmat ja ripset, ja hiukan ylöspäin kääntyneet tummansiniset silmät. Hänen lyhyehkö tukkansa on tummanruskea lukuun ottamatta vaaleaa raitaa melkein keskellä edessä, ja pehko on yleensä pystyssä ja enemmän tai vähemmän sekaisin. Paljoa vaivaa nuorukainen ei niiden eteen näe, mitä nyt vahtaa raidan kohdalla juurikasvua, ettei pääsisi liiaksi moista ilmestymään. Kasvoissa ei suuremmin karvoitusta ole, eikä se oikein ottaisi kasvaakseen vaikka Kettu yrittäisikin, yleensä se jää vain pieneksi sängeksi.

Hän on pikkuisen päälle 180-senttinen, ja rakenteeltaan lihaksikkaamman puoleinen. Tämä kuitenkin osin peittyy löysempien kuteiden alle, ja etenkin hupparit, joita hän käyttää melkein aina, ovat joko kokoa suuremmat kuin olisi tarvetta tai sitten muuten väljät. Hän viihtyy myös hyvin hihattomissa, mutta tuntee usein olonsa orvoksi ilman huppua, jonka varjoihin piiloutua, joten usein mukana vähintäänkin roikkuu jotain vaatetta, jonka voi heittää niskaan, jos mieli tekee vältellä katseita. Farkut saattavat toisinaan olla tiukemmat, mutta useammin hän käyttää löysempiä, jotka antavat hänelle enemmän liikkumavaraa. Värimaailma vaihtelee suuresti, mutta harvoin mustan puolelle. Jengiin liityttyään Kettu on ryhtynyt käyttämään myös silmäänpistävämpiä värejä, siinä missä ennen hän tyytyi hiukan hillitympään. Hänellä on paljon liukuvärjättyjä ja ehdottomasti käytössä kuluneita vaatteita, jotka voivat saada olettamaan, ettei Kettu ulkonäöstään pahemmin piittaa. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin, pieni kulumahan on vain tyylikästä. Kengät ovat vanhat ja parhaat päivänsä nähneet tummanpunaiset skeittarit.

Iho on kevyesti ruskettunut, hän kun viihtyy parhaiten ulkona raittiissa ilmassa. Mustelmat ja naarmut eivät ole mitenkään tavaton näky, sillä parkour ei ole se kaikkein lempein laji harrastajalleen, ja pysyvänä merkkinä hänellä on ylhäältä alas kulkeva, noin viisisenttinen vanhempi arpi vasemmassa olkavarressaan juuri hauiksen alapuolella. Aseistusta Ketulla ei aivan päivittäin ole mukana, ellei hänen heittoveitsiään lasketa, ja nekin ovat enemmän harhautukseen, niillä kun ei ketään tapeta muuta kuin lähietäisyydeltä, tai jos vastustaja sattuu seisomaan sen verran aloillaan, että heitto varmasti osuu kuolettavasti. Näitä kymmentä terää hän säilyttää vyöllä, joka useimmiten jää helposti paitojen alle piiloon. Toisinaan mukana roikkuu myös paremmin taisteluun sopiva veitsi, mutta se jää pois kyydistä ehkä turhankin usein, nuorukainen kun ei hakemalla hae yhteydenottoja, eikä moista viitsi turhanpäiten mukanaan rahdata.
//Nykyään heittoveitsiä on yhdeksän, yksi on cerberus Loganin huomassa. Hups.


Joillakin ihmisillä on kummallinen taito käydä muiden hermoille suoltamalla mitä sylki suuhun tuo, ja Kettu on yksi näistä turhan rehellisistä tallaajista. Hän saattaa kommentoida täysin tuntemattomienkin tekoja, eikä häntä voi ujoksi taikka kainoksi haukkua. Ystäviä hän ei siis välttämättä helposti hanki, sillä tämä hänen pistävä kielensä ei miellytä useimpia. Ne, jotka sitä kuitenkin sietävät, tai mikä parempaa, antavan suoraan samalla mitalla takaisin, saavan jossain vaiheessa lämpimän vastaanoton, ja hän on heidän puolellaan, olivat he sitten oikeassa, väärässä taikka vasemmassa, ja auttaakin hän saattaa, jos taitaa. Ketusta on mukava saada muut hymyilemään, mutta hän ei ole huumorin puolella erityisen sujuvasanainen, joten vitsien sijaan hän saattaa kertoa omista sattumuksistaan ja näkemästään. Hän on omasta puolestaan suorasukainen omien tunteidensa kanssa, eikä vaivaudu peittelemään tai valehtelemaan, vaan kertoo toisinaan pyytämättäkin, mikäli toinen ärsyttää tai vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Vaikka hänen ilkeilynsä eivät lakkaakaan edes ystävystyttäessä, hän ei läheisten kohdalla juuri koskaan tarkoita loukata, hänellä vain ei ole suuremmin itsehillintää. Hän tuppaa muutenkin menemään mielihalujen mukana, jos tekee mieli jotain ruokaa, hän syö juuri sitä, muusta kieltäydytään. Jos tekee mieli vähän päästellä höyryjä, hän kyllä keksii keinon ja löytää kohteen. Useimmiten jälkimmäiselle ei ole tarvetta, mutta jos joku sattuu sanomaan jotain, joka osuu heikkoon kohtaan, tai mikäli Kettu vain on sattunut nousemaan väärällä jalalla, hän ei vaivaudu laskemaan kymmeneen vaan tekee mieluiten jotain fyysistä.

Omalla tavallaan nuori muistuttaa sitä viekasta punaturkkia, joista lastensaduissa kerrotaan: hän kyllä kiertelee ja kaartelee ja saattaa jekuttaakin, mutta tilanteen käydessä hankalaksi hän mieluimmin luikkii toisaalle. Hän saattaa vaikuttaa nuorelle, joka ei vähästä hätkähdä, ja jossain määrin se lienee tottakin, sillä hän ei yleensä anna loukkaavien sanojen pistää liian syvälle. Hän ei kuitenkaan siedä tilanteita, joissa joku itseään isompi tai muuten päällekäyvempi käy aggressiiviseksi: suurin tekijä näissä tilanteissa on nimenomaan vastapuolen ääni. Niin sanotusti känniläisen kovaääninen ölinä (ei tarvitse edes olla päihtynyt, mutta matala, karkea ääni riittää mainiosti) saa Ketun hermostumaan, sillä hänen kokemuksensa tällaista ääntä kantavista ihmisistä eivät ole kovin ruusuisia, joten suunta on siis lippahivoon heti kun tilaisuus sallii. Hän taistelee kyllä, mikäli hänen on pakko, mutta hän ei koe sitä omaksi vahvuudekseen, joten hänelle se on enemmän viimeinen keino kuin yksi vaihtoehto. Ellei hän sitten ole huonolla tuulella tai joku häntä onnistu provosoimaan, mikä ei ole yleistä, mutta sitäkin pääsee tapahtumaan. Vaikka hän onkin omalla kohdallaan tunteiden vietävissä, hän toivoo aina etenkin ystävien ja jengiläisten kohdalla, että he kuitenkin miettisivät ennen kuin toimisivat: ’tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen’, tiivistää hyvin hänen ajatusmaailmaansa.
   Kettu viihtyy lähes aina siellä, missä on muitakin ihmisiä, ja on usein mieluummin vaikka yksin seurassa tai kadulla ihmisiä katselemassa kuin yksin nurkassaan. Toisinaan hänkin vetäytyy omaan rauhaansa ihmettelemään maailman menoa, mutta hän tuskin kieltäytyy seurasta, jos sitä hänelle tarjoutuu. Päätöksenteko ei ole hänen lempipuuhaansa, eikä hän koskaan omalla kohdallaan alakaan liiemmin miettimään, miten toimii. Isot päätökset, jotka voivat koskettaa muidenkin elämää, hän jättää mielellään muille, tai ainakin keskustelee niistä, sillä vaikkei hänellä itsesyytökseen olekaan taipumusta, hän ei halua, että hänen omaa toimintaansa leimaava ajattelemattomuus tuottaisi ongelmia muille.

Vaikka nuorukainen yleisesti ottaen kunnioittaakin ylempiään, hän ei pelkää vähintäänkin ajatuksissaan kyseenalaistaa jokaista, joka haluaa käskyttää häntä, muttei kerro syitä. Hän ymmärtää kyllä, että aina kaikkea ei voi kertoa, mutta itse avoimena ihmisenä hän ei pidä puolitotuuksista. Hän noudattaa sääntöjä aina siihen saakka, kunnes ei enää noudatakaan, ja hän saattaa spontaaniuttaan olla jopa arvaamaton. Hänellä on tapana improvisoida tilanteessa kuin tilanteessa, eikä hän tukalia tilanteita lukuun ottamatta turhaan murehdi sitä, mitä tuleva pitää sisällään. Hänestä säännöillä on paikka hänen elämässään sitten, kun hän on itse todennut, että se on olemassa hyvästä syystä, ja sitä ennen se on useimmiten pelkkää sanahelinää. Koska hän on toistaiseksi selvinnyt elämänsä aikana pikku rikkeistä enemmän tai vähemmän seuraamuksitta, hän ei koe ajoittaista näpistelyä tai vandalisointia mitenkään huonona tapana kuluttaa aikaa.


Kettu oli vahinkolapsi, jolta tätä vahinko-osuutta ei koskaan vaivauduttu piilottelemaan. Pojalle ei oikein koskaan käynyt selväksi, miksi hänet ylipäätään päätettiin pitää, mutta kyseenalaistamaan hän ei ole käynyt, vaan on loppujen lopuksi varsin tyytyväinen tähän päätökseen, vaikka koti ei ehkä ollut se kaikkein parhain. Hän ei tiennyt isästään mitään, ja tuskin tiesi äitikään, joten isähahmoa Leithiksi nimetyllä lapsella ei oikeastaan missään vaiheessa ollut.
 Äiti hillitsi juomistaan ja polttamistaan raskauden ajan, mutta alkoi hiljalleen ratketa, kun lapsi alkoi kasvaa. Kettu oppi viihdyttämään itse itseään jos jonkinmoisin keinoin, ja lähipuisto oli ahkerassa käytössä. Sieltä hän sai itselleen helposti ystäviä, joista osa oli mukana pitkään. Peruskoulussa oli siis tuttuja naamoja, kun hän sen aloitti. Hän olisi silti kaivannut läsnäolevaa vanhempaa, ja hän olikin kateellinen niille, joiden huoltajat katsoivat omiensa perään, kehuivat, kannustivat ja kuuntelivat. Hänellä ei ollut mitään sellaista, ja mitä vanhemmaksi hän kasvoi, sen enemmän se häntä masensi.

Yläasteelle siirtyessään hänen hyvät ystävänsä alkoivat lipsua lain varjoisammalle puolelle, ja Kettu meni mukana osan matkaa. Joukko ehti sotkea ja aiheuttaa ongelmia ja karkaamaan paikalta ennen viranomaisten saapumista, ja vuosi oli Ketun osalta melkoinen matka alamäkeä. Kotona ei tietenkään välitetty siitä, että numerot laskivat ja poissaolot kertyivät, sillä Kettu piti huolen, ettei ollut niin huono, että olisi luokalle jäänyt. Poika sai osansa puhutteluista, mutta niillä ei ollut häneen minkäänlaista vaikutusta, vaan hän viittasi niin opettajien, rehtorin kuin koulupsykologinkin sanoille kintaalla. Lastensuojelukaan ei jostain syystä kiinnostunut, ehkä huonomaineisella alueella oli osansa siinä: ’Kaikilla siellä on jokin ongelma, autamme mieluummin niitä, joilla on toivoa.’

Seitsemännen ja kahdeksannen välisenä kesänä hän löysi parkourin ihmeellisen maailman, mutta ohjaaja oli sitä mieltä, että mikäli nuorukainen aiheuttaisi ongelmia, tämä ei saisi opetusta. Kettu ei ollut aivan varma, tiesikö tuo mies hänen toilailuistaan vai epäilikö tämä vain, mutta hän päätti pitää ainakin matalampaa profiilia, jos ei muuta. Parkour-harrastus piti hänet ruodussa melkoisen hyvin, vaikkei se täysin estänytkään häntä menemästä kavereiden mukana milloin mihinkin. Uusi taito tietenkin piti huolen siitä, että hänen kiinnijäämismahdollisuutensa pienenivät yhä vain. Kaverit eivät, ehkä kateuttaan, pitäneet tästä niin paljon kuin Kettu itse, sillä nyt tietenkin heidän todennäköisyytensä tehdä tuttavuutta putkan kanssa kohosivat. He eivät kuitenkaan heti sulkeneet Kettua ulkopuolelle, vaikka ajan myötä he pitivät yhä vain vähemmän yhteyttä keskenään.

Samalla äiti pitäytyi vanhoissa tavoissaan, joi, poltti ja toi säännöllisen epäsäännöllisesti mukanaan taloon uuden miehen, jota kutsui elämänsä rakkaudeksi. Erään hiljaisemman jakson jälkeen tuli mies, josta Kettu ei ensisilmäyksestä saakka oikein pitänyt. Äiti vakuutteli, että tuo mies olisi loistava isä ja ties mitä muuta, mutta ei vienyt kauaa, että karu joskin tuttu totuus paljastui. Äidin uusi kulta ei ollutkaan näitä ihanien ihmisten kerholaisia, vaan oli alkoholiin päin siinä missä emäntäkin. Tällä miehellä alkoholi sai näkemään punaista, mutta Kettu säästyi paria kohtausta lukuun ottamatta miehen purkauksilta. Aina kun meteli oman huoneen ulkopuolella nousi, hän livahti ikkunasta yöhön ja kaduille maleksimaan sen sijaan, että jäi odottamaan ikävämpiä ääniä tai ei-toivottua ovesta ryntääjää.

Hän kuuli silloin tällöin puhetta jostakin paikallisesta jengistä, ja koska vanhat kaverit alkoivat olla melko etäisiä, hän päätti käydä tervehtimässä. Hänet otettiin avosylin vastaan, ja joukkion yhteishenki viehätti Kettua. Hän viihtyi uusien tuttavuuksiensa kanssa paljon paremmin kuin kotona, jonne hän alkoi palata yhä vain harvemmin, osaksi kiitos äidin miesystävän. Jossain vaiheessa koulukin jäi tyystin, ja päivät kuluivat näissä ’huonommissa piireissä’, kuten joku olisi sanonut. Mukana oli tietenkin kaikenlaisia päihteitä, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ainoa, johon Kettu koski, oli alkoholi. Osa jengistä oli kodittomia, ja muut lainasivat sohvaansa kun pystyivät. Kettu oli vuoroin vieraana ja vuoroin katon tarjoajana riippuen siitä, mikä tilanne kotona oli. Jengin pomo oli se, joka ensin alkoi kutsua nuorukaista tämän nykyisellä lempinimellä, ja pian niin tekivät kaikki muutkin. Hänellä itsellään ei ollut ideaa, mistä kutsumanimi Kettu tuli, mutta hän piti siitä yhtä kaikki, eikä häntä sen jälkeen juuri kutsuttukaan Leithiksi.

Hän ehti olla joukossa kolmisen vuotta, kun elämä sitten ottikin äkisti toisen suunnan. Kun äiti jälleen erosi, tämä vannoi suureen ääneen kaiken muuttuvan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, mutta Kettu ei olisi voinut enempää yllättyä, kun äiti ilmoitti, että he muuttavat pois eivät vain alueelta tai kaupungista, vaan koko maasta. Ja mikä olisikaan ollut parempi paikka uudelle alulle kuin maa, jossa eläimet olivat outoja ja säätiedotteet yhtä luotettavia kuin autokauppias. Nuorukainen ei ottanut uutista ilolla vastaan, vaan hän olisi mieluummin jäänyt sinne, missä hän paremmin viihtyi. Alaikäisenä hänellä ei kuitenkaan ollut asiaan sanomista, ja ennen pitkää hän huomasi kotimaan jäävän taakse ja uuden aukenevan edessä. Uudet maisemat auttoivat äitiä pitäytymään kuivilla hetken, ja sillä ajalla tämä ehti pistämään poikansa takaisin kouluun ja tutustumaan muutamaan naapuriin. Kuitenkin, ennemmin kuin myöhemmin, tämä löysi jälleen pullon ja palasi entisiin tapoihinsa, kuten teki Kettukin, joka jätti koulunkäynnin sikseen. Hän myöskin päätti livahtaa pois kotoa täysi-ikäisyyden kynnyksellä tarkoituksenaan olla palaamatta, ja onnistui teossaan, sillä äiti tuskin edes huomasi, että hänen poikansa oli jälleen kadonnut johonkin. Kettu liftaili tiensä pois kaupungista, ja löysi itsensä Adelaidesta, jonka kaduilla jatkoi jo tutuksi käynyttä enemmän tai vähemmän kodittoman elämää. Hän kuuli jengeistä jo aikaisessa vaiheessa, ja alkoi miettiä, kannattaisiko hänen ehkä liittyä niistä johonkin, niin ei olisi aivan yksin ja vailla turvaa. Selviteltyään, millaisia ne olivat, hän päätyi lopulta Hazardiin, johon hän omaksi ilokseen pääsi.

Vahinkoja sattuu: Ketun rahanhakureissu saa varsin odottamattoman käänteen, kun paikalle saapuu cerberuslainen Logan, ja nuorempi toteaa pian olevansa mahdollisesti pienoisessa pulassa...

Vahvuudet:
-Osaa sujuvasti ja tarvittaessa nopeastikin liikkua niin kaupungin kaduilla kuin katoillakin, eikä suuntavaistossakaan ole valittamista.
- Hallitsee aseensa, tavallisen veitsen sekä heittoveitset, hyvin.
Heikkoudet:
- Kerrassaan surkea suunnittelemaan yhtään mitään etukäteen. Koskee myös tekojen seurauksien ajattelua.
- Kasvomuistissa ei ole suuremmin kehumista.
- Kokeilee välillä tuuriaan ja rajojaan liiankin kanssa: ei oikein opi kuin kantapään kautta.
Muuta:
- Saattaa puhua hiukan venyttäen, etenkin kiusoitellessaan muita
- Harrastanut parkouria kolmetoistavuotiaasta
- Ketulla on situs inversus, eli hänen sisäelimensä ovat päinvastaisilla paikoilla kuin valtaosalla väestöstä
- Hänen koko omaisuutensa mahtuu urheilukassiin, jonka hän useimmiten jättää sinne, missä sattuu milloinkin yönsä viettämään - hän ei aina majaile Ghetossa, vaan lainailee joskus luvatta esimerkiksi myynnissä olevia tai matkalle lähteneiden taloja.